27.5.2009

Tilaus "kakkua"...

Sain kunnian tehdä toisenkin "kakun tilauksesta. Joo sori...mä tiedän, että nämä on TAAS ne samat koristeet, mutta niitä on NIIIIIN ihana tehdä ja musta niistä tulee tosi näyttäviä kakkuja. Kyseessä oli syntymäpäiviään juhliva työtoveri, joka toivoi työkavereilleen kakkua tarjottavaksi. Aikaa oli kohtuu vähän tehdä, joten päädyin tällaiseen ratkaisuun ja synttärisankari oli silminnähden kakkuunsa tyytyväinen...eikä kyllä kehujakaan säästellyt. *nöyrä kiitos ja kumarrus* Ihanaa siis, että kakku oli mieleinen ja se maistui hyvälle. Itse olen otettu, kun sain toistamiseen moisen kunnian, joten kiitos siis tilaajalle :)

Välissä on samat täytet kuin tässä tortussa eli sekä mango että passion-lime hilloa ja kermavaahtoa. Kuorrute on kaulinta massaa ja koristeet sokerimassaa.

Olen todella pahoillani kuvan huonosta laadusta (pimeä), mutta aamu hämärissä ja kiireessä, kun sitä räpsin niin ei tämän parempia tullut. Kaiken hyvän lisäksi loppui akkukin kesken kuvauksen, joten se siitä sitten. Kuvasta puuttuu myös kimalle suihke, jonka lopuksi suihkaisin lopputulosta elävöittämään.

Itse olin kuitenkin tyytväinen lopputulokseen ja ihanaa, että sankarikin oli. Onnea siis vielä kerran halauksien kera E***!

21.5.2009

Ei osaa päättää-juustokakku :D



Tämä oli taas sarjassamme testailua/harjoittelua (ei siis missään nimessä sitä, että jotain hyvää muka pitäisi saada). Tässä kakussa on toteutettu monen monta kokeilua, joita en joko ennen ole tehnyt tai sitten en ole siinä onnistunut. Ja koska halusin kokeilla niin hirmuisen montaa asiaa, niin suurin ongelmani lopulta oli se, etten osannut päättää kumman teen Amerikkalaisen suklaajuustokakun vai Mango-Passion-Limekakun.

No koska päätöksen teko ei ole vahvimpia puoliani niin päätin sitten tehdä molemmat, mutta samaan vuokaan. Se onnistuikin mielestäni reunakalvojen avustuksella hyvin. Laitoin siis kalvot sekä reunoille, että keskelle. Minulla tosin tuo kalvo oli kokopitkä pötkö, joten taiteilin siis yhden täysipitkän kalvon sekä reunoille, että keskelle.

Pohjana näissä molemmissa kakuissa olen käyttänyt ohjetta, joka löytyy täältä Valion sivuilta. Pohjan voitte siis hakea sieltä ja alle kirjoitan vain muutokset, jotka tein ja ainekset joita ohjeesta poiketen käytin. Ohjeen tietysti puolitin tehdessäni puolikasta kakkua. Eli perustäytteen (kerma, tuorejuusto) tein kokonaisena ja puolitin eri kakkuja varten. Kermaa käytin 2,5dl eli en laittanut tuota 3 dl mikä alkuperäisessä ohjeessa on. Tuorejuustoa sen sijaan laitoin 400g.

Suklaajuustokakku:

-kekseinä käytin tavallista dominoa
-suklaana toimi puolikas Daimsuklaa levy sekä 1 Geisha patukka
-sokeria en laittanut yhtään
-tummaa kaakaojauhetta 1rkl
-0,5 dl kookoshiutaleita


Mango-Passion-Limekakku:

Tämän perustäytteen siis vielä kerran puolitin sillä halusin kakkuun pirteän väriset raidat. Sokeria laittaessa kannattaa molempia tämän kakun osia tehdessä maistella välillä. Tästä saa kivan pirteän kakun kunhan ei lykkää liikaa sokeria. Happamien makujen ollessa kyseessä sitä herkästi laittaa sokeria paljon.


Toiseen eli mango-passion puolikkaaseen siis tuli…

-pohjaan käytin digestive keksejä
-0,5 prk piltin mango sosetta
-2 passion hedelmän sisusta soseutettuna (siivilöin soseen saadakseni siemenet pois seasta ja se onnistui hyvin)
-sokerin määrää en mitannut mutta sitä sai laittaa jonkin verran sillä Passion oli aika kirpakka
-liivatetta laitoin 2


Lime osaan sen sijaan tuli…

-1,5 limen mehut
-1 limen kuori raastettuna
-sokeria ja vielä kerran sokeria
-3 liivatetta
-pieni ripaus vihreää väriä

Tein siis ensin tuon mango kerroksen ja laitoin sen sitten hetkeksi hyytymään jääkaappiin. Sillä välin valmistin toisen täytteen ja lopuksi lisäsin sen edellisen kerroksen päälle ja laiton taas jääkaappiin hyytymään. Tästä kakusta tuli todellakin kivan raikas, mutta jos jonkin muutoksen tekisin, niin lisäisin vielä ehkä hieman mangon määrää, jotta sen maku tulisi paremmin esiin. Vaikka liivatteen märät varmasti kuulostaa hurjilta niin kakku ei ollut mielestäni kumimainen vaan ihan kiva koostumus.

17.5.2009

Herkullinen kääretorttu ihan harjoituksen vuoksi...

Minua pyydettiin tekemään eräille synttäreille pieni kakku. Koska tarve on vain 10 henkilölle niin mieleni tekee mieli tehdä sinne tällainen kuorrutettu kääretorttu. Idea on osunut silmiini ainakin SweetCaken , Ewelynin ja Pionilaakson blogeissa. Tämän tortun tein vaan siis puolikkaasta pellillisestä ja sisälle tuli suklaata ja vadelmahilloa.

Halusin kokeilla sen tekoa, ennen kuin teen sitä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Vaikka se ei tuossa kuvassa kääretortulta niin paljon näytäkään (tuli aika paksu) niin sellainen se kyllä on. Sen tekeminen oli nopeaa ja kohtuu helppoa. Erittäin hyvä vaihtoehto siis jatkoakin ajatellen. Samaan syssyyn halusin myös kokeilla voiko Omar-vaahdon ohjetta soveltaa myös suklaaseen ja hyvähän siitä tuli!

Täyte
100g Fazerin uutta saksanpähkinäkrokantti suklaata
50g Geishaa
2,5 dl kuohukermaa
Saarioisten vanilja-vadelmahilloa

Sulatin suklaan kermaan ja annon jäähtyä yön yli. Aamulla vatkasin sen sitten vaahdoksi. Torttupohjalle levitin ensin kerroksen hilloa ja sen jälkeen suklaa vaahdon ja kääräisin kiinni. Kuorrutin ja koristelin suklaa spritsauksin (joita myös halusin harjoitella). Oli oikeasti todella hyvää. Kannattaa kokeilla!

Autokakku 2

Tämä oli ihka ensimmäinen kakku, jonka tein tilauksesta. Minulta pienin muutoksin toivottiin kohtuu samanlaista kakkua kuin edellinen autokakku. Lupasin yrittää samppanjan väristä autoa, mutta tuskastuin, kun kuorrute oli aina vaan niin pliisun väristä, jotta iskin sitten ruskeaa hieman enemmän, jotta tuli sitten edes jotain väriä. Tästä ei tullut ollenkaan sellainen, kuin olin ajatellut. Tummennetuista ikkunoistakin (jos ihmettelitte noita mustia neliöitä ;D) yritin tehdä luonnollisemmat harmaalla kimalletomulla, mutta ei. Väri vaan paakkuuntui kasoiksi ja oli kaikkea muuta kuin luonnollinen, joten päätin unohtaa harmaat ja tyytyä mustaan. Renkaatkin ovat luonnottoman pienet, mutta koska olin jo takalasit laittanut paikoilleen, ei niitä enää voinut siirtää, jättämättä mustaa väriläiskää auton kylkeen.

No tässä ei ole edes puolet siitä mikä meni pieleen, mutta toivottavasti kuitenkin maistui. Sisään laitoin saman täytteen kuin edelliseenkin autokakkuun eli Omar-vaahto ja mansikka survosta. Kuorrutteen tarttumapinnaksi tein vaniljakreemiä, jonka veden olin maustanut sulattamalla siihen muutaman Omarin. En vaan jaksa ymmärtää, miksi ne epäonnistumiset tapahtuu aina silloin, kun ei pitäisi. Liekö sitten johtuu siitä, että yrittää liikaa. Mene ja tiedä, mutta itseäni nyt hieman harmitti, kun niin moni asia meni pieleen. No makuun se tuskin kuitenkaan vaikutti, joten sen toivon siis olleen mieleinen.

EDIT: Päivänsankari itse oli kuulema kakustaan pitänyt ja makuakin oli kehuttu, joten ei kai se sitten onneksi mennyt ihan niin metsään kuin miltä itsestä tuntui. :)

10.5.2009

Äitienpäivän saldoa :D

Tässä meidän äitienpäivä kakku ja samalla anopin syntymäpäivä kakku. Innostuin niin näistä kukista ja murateista, että niitä oli nyt testattava uudelleen. Vietettiin Anopin synttäreitä hieman etukäteen yllärinä, sillä hän täyttää pyöreitä vuosia ja aikoo livistää paikalta oikeana päivänä.

Pohjaksi kokeilin minulle ihan uutta (joo uskokaa tai älkää, mutta olen tähän asti tehnyt kaiken kääretorttu pohjilla =D ) sokerikakkupohjaa, joka ilokseni onnistui mielettömän hyvin ja tätä käytän kyllä jatkossakin. Ohjeen tähän löysin www.kotikokki.net sivulta tekijältä nimeltä Syngeror. Täytteen idean sen sijaan nappasin Herkkuhetkiä blogista.

Pohja:
4 munaa
4 dl sokeria
2 dl perunajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 dl kuumaa vettä

Sekoita ensin jauhot ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat sokerin kanssa vaahdoksi. Sekoita jauhoseos tasaisesti vaahtoon ja lisää kuuma vesi (ei kiehuva) ja sekoita. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (24cm halkaisija), paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla n.50min. Anna jäähtyä ennen irrotusta.

Täyte:
200g appelsiinituorejuustoa
0,5 prk aurinkohedelmät jogurttia
2dl kermaa
2 dl kinuskikastiketta
1 liivate
1-2 tölkkiä säilyke mandariineja (maun mukaan)

Laita liivate kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuuston, kinuskin ja jogurtin kanssa. Lämmitä tilkka appelsiini mehua ja liuota liivate siihen. Lisää liivate seokseen. Kostuta kakkupohja kaakaolla. Levitä seos pohjalle ja lisää mandariini viipaleet päälle.

Koristeet on sokerimassaa ja päällinen valkoiseksi värjättyä kaulintamassaa.

Tuplasuklaa juustokakku

Tämä oli tällainen, mitä kaapista löytyy kakku ja siksi määrä ovat hieman hassuja. Samalla halusin päästä testaamaan reunakalvoja, joina toimi ihan tavallinen kopiokalvo. Pohjan ohjeeseen otin Kinuskikissan Minttusuklaa juustokakusta ja siis hieman muokkasin sitä sen mukaan mitä kaapissa oli. Tein tästä sellaisen hieman pienemmän kakun, mutta jälleen kerran suklaan kohdalla ”unohdin” tehdä tuon vähennyksen, joten sitä on paljon ja kakku oli HYVIN suklainen ja myös makea. Suklaan nälkä kyllä tällä talttuu jo pienemmälläkin viipaleella :D

Seuraavaan kakkuun laittaisin ehkä liivatetta vain 1,5 tai vain 1 per suklaa kerros. Koostumus oli nytkin ihan hyvä, mutta vielä nipistys liivatteesta niin se olisi varmasti aavistuksen samettisempi. Suklaa kun kuitenkin kohtuu hyvin jähmetti tuon seoksen. Halusin vain tehdä tämän kakun ilman sitä kanamunaa…

Pohja:
170 g suklaa päällysteisiä Hobnobs keksejä
40 g voita tai margariinia

Täyte:
2 dl vispikermaa
250 g maustamatonta tuorejuustoa

Maitosuklaakerros:
2 liivatelehteä
100 g maitosuklaata
30 g taloussuklaata
2 rkl kaakaota (vettä ja kaakaojauhetta)

Valkosuklaasuklaakerros:
2 liivatelehteä
130 g valkosuklaata
2 rkl vettä

Yhdistä keksimurut sekä sulatettu voi ja levitä seos halkaisijaltaan 24 cm kokoiseen irtopohjavuokaan. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto. Jaa täyteseos kahteen osaan.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele suklaa ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä. Kuumenna nestetilkka kiehuvaksi ja sulata joukkoon puolet liivatteista. Sekoita puolikkaaseen täyte ainesta valkosuklaasula ja liivateseos. Kaada vuokaan pohjan päälle. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa. Hyydytä jääkaapissa muutama tunti ennen vuoasta irrotusta.
Koristeet ovat sokerimassasta ja suklaasta.

9.5.2009

Tunnustus

Minua odotti Pappilan hätävara kokkaa blogissa tällainen kiva yllätys! Se oli sielä jo viime viikolla, mutta en ole oikein ehtinyt päivittämään sivuja viikolla. Kiitos siis Mamalle tästä kauniista tunnustuksesta!

Annan sen ehdottomasti takaisin Mamalla mutta myös Miralle Karamelli cakes blogiin

Aurinkoista viikonloppua kaikille!!

3.5.2009

Kinuski piirakka, josta tulikin Suklaa-mokka-kinuskipiirakka...

Tämäkin ohje on siis kirjasta ”Pipareista pitsikakkuun”. Tein tästä ohjeesta puolikkaan, tosin munia laitoin 2. No siinä kävi sitten niin, että laitoin taikinan aavistuksen liian suureen vuokaan, joten siitä tuli kovin ohut ja näin ollen se myös hieman kuivahti. Tästä harmistumatta päätin, että teen kakkuun täytteen ja kostutan kahvilla, jolloinka se saa hieman kosteutta. Hyvä tästä kakusta lopulta tuli vaikka tuunattu olikin. :D

Pohja:
3 munaa
2,5 dl sokeria
4 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
75g margariinisulaa

Täyte:
150g voita tai margariinia
0,5-1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
100g taloussuklaata (laiton dumle levyn)
2 rkl vahvaa kahvia.

Kuorrutus:
1dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 rkl siirappia
1 tl kaakaojauhetta
2rkl voita (lisätään lopuksi)

Vatkaa munat ja sokeria vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekoittaen ja lopuksi rasva. Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista alatasolla 200 asteessa n.30min.

Valmistetaan täyte vatkaamalla pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Sulata suklaa ja sekoita täytteeseen. Lisää myös vaniljasokeri ja kahvi. Lisää tomusokeria jos seoksesta tulee liian löysä. Lisämäällä jäähtynyt kahvi sulatettuun suklaaseen, estät margariinin sulamisen suklaan lisäämisen aikana. Leikataan piirakka pohja kahtia ja kostutetaan kahvi/maito seoksella. Levitetään täyte.

Keitä kuorruteen aineksia kunnes kinuski on sakeaa. Sekoita voi joukkoon. Levitä kuorrute jäähtyneen piirakan päälle.

Broileripiirakka...jälleen (se vaan on niin hyvää)



No niin...tähän piirakkaan siis tällä kertaa tuli seuraavanlaiset ainekset.

1 pkt valmista piirakka taikinaa
600g Valkosipuli marionoitua Broileria (kypsennetään ensin)
1 prk Crème Bonjour Julia tuorejuustoa
0,5 prk Kolmen juuston kermaa
0,5 prk ruohosipulituorejuustoa
Crème Bonjour Cuisine Sipulisekoitus
3 munaa
0,5dl vehnäjauhoja
200g juustoa raasteena
1 dl ruokakermaa
pippuria

Sellainen sekoitus siis tällä kertaa :D Paistellaan 200 asteessa kunnes pinta saa hieman väriä.

Vappu munkit ja rosetit



Taas tuli leivottua jos jonkin näköistä. Onneksi sitä ei tarvinnut tehdä yksin vaan ystävä oli auttamassa ja puuhaili mm.rosettien parissa. Hyvässä seurassa paistaminen kävi vikkelään. Kiitos siis avuista ja loistavasta seurasta!
Ohjeet jää taas odottamaan parempaa aikaa kirjoittaa sillä tänä iltana en yksinkertaisesti jaksa...olen aivan puhki. Laitan kuitenkin kuvat ihmeteltäväksi taas. Munkit on tehty perinteisellä pullataikina ohjeella mutta muodon niihin sain kivasti pyöreällä muotilla kuten myös reiän keskelle. Se oli näppärää ja nopeaa. Idean siihen nappasin Elämä makeaksi blogista. Tein ihan perus rinkula munkkeja sekä täytettyjä.

Täytteeksi laiton vaniljaisen täytteen seuraavalla ohjeella:
2,5 dl flora vanillaa
1 dl vaniljakreemi jauhetta
1 tl vaniljasokeria

Tein pyöreillä muoteilla siis pyöreän palan johon laiton nokareen tuota täytettä sekä toinen pala sitten päälle ja painelin reunat kiinni. Oli muuten hyvää. Kannattaa kokeilla. Reikäpaloista paistoin sitten pikku munkkeja.

Rosetit tehtiin seuraavalla ohjeella:
2 munaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1,5dl simaa tai siideriä
1,5dl vehnäjauhoja

Vatkaa kevyesti munat ja sokerit keskenään. Lisää sima ja jauhot vatkaten sekaan.
Paista rosetit siten, että kuumenna ensin pelkkä rosettirauta öljyssä. Kasta sen jälkeen kuuma rauta ¾ rosettitaikinaa ja taikinainen rauta sitten kuumaan öljyyn. Paista kullankeltaiseksi. Nosta raudalla tai irrotessaan reikäkauhalla talouspaperille. Sihtaa jäähtyneisiin rosetteihin tomusokeria.

1.5.2009

Ei pika mutta hieman nopeampi pulla...taas :D



100g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
n.8 dl Vehnäjauhoja
3 dl maitoa
1pss kuivahiivaa
2 tl kardemummaa

Täyte
50g margariinia
0,5 dl sokeria
mantelilastuja

Tässä taas toinen kohtuu nopea tekoinen ja ihan maistuva pulla. Täytteeseen lisäisin ehkä vielä vaniljasokeria niin makuelämys olisi täydellinen. Vaniljakreemi voisi tietysti olla myös hyvä vaihtoehto. Ohje on otettu Brunon pullavuoka paketista mutta täytettä hieman sovelsin.

Sulata margariini ja lisää siihen maito. Itse laiton ne molemmat samaan purkkiin lämpenemään niin ei tarvinnut molempia erikseen sulatella ja lämmitellä. Kaada kulhoon hiiva ja kaada maitoseos päälle. Sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää seokseen muut ainekset ja sekoita voimakkaasti ja joudut myös hieman vaivaamaan sillä taikinasta tulee ihan pullataikina. Itse sekoitin kaikki kuivat aineet keskenään ja laitoin nesteet sekaan ja ihan hyviä tuli. En siis liuotellut hiivoja erikseen. Pyörittele taikinasta pullat vuokiin. Paina pulliin keskelle pieni kolo ja laita sinne nokare voita, sokeria ja mantelilastuja. Kohota noin.20min. Voitele munalla ja paista 225 asteessa n.15min.