29.1.2013

Avokadopasta

Siis sanokoot kuka vaan mitä tahansa siitä miten tätä jo ruokailmiöksi kutsuttua ohjetta on nyt suitsutettu eri medioissa, mutta pakkohan tämä oli kokeilla. Se kuulosti niin herkulliselta mutta silti niin älyttömän yksinkertaiselta ja sitähän se olikin.

 Jos tykkää avokadoista, ja valkosipulista niin tästä ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Tämän tekeminen on ensinnäkin maailman helpointa, yksinkertaisinta ja nopeaa. Ainoa vaikeus mikä itselleni tuli oli se, ettei ohjeessa mainittu tuleeko kastike lämmittää. No hetken asiaa tutkittuani selvitin, ettei niin kuulu tehdä. Kastike on siis kylmä. Oli miten oli...lopputulos on mmmm....mielettömän ihanaa!! Hurahdin tähän aivan täysin. Suosittelen testaamaan. Ohje on siis peräisin Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-keittokirjasta.

Ohjeessa on mainita spagettien hyvin suolatusta vedestä, jota kannattaa noudattaa sillä lopputulos on muutoin mauton. Ja itse ainakin laitoin sitä suolaa kohtuudella mutta maistuvasti myös kastiketta tehdessäni ja maistelin välissä. Tällä ohjeella sen tein ja tämän ohjeen nappasin Pastajauhantaa-blogista vaikkakin tämä ohje löytyy myös Hanna Gullichsenin blogista täältä.

1 val­ko­si­pu­lin­kyn­si
1/2 chi­liä (pois­ta sie­me­net)
1 li­met­ti
2 kyp­sää avo­ka­doa
suo­laa
mus­ta­pip­pu­ria
1/2 dl olii­vi­öl­jyä
kou­ral­li­nen ba­si­li­kaa
kou­ral­li­nen leh­ti­per­sil­jaa
30 g (1 dl) raas­tet­tua pe­co­ri­noa
30 g (1 dl) raas­tet­tua par­me­saa­nia
400–500 g spa­get­tia

Voit teh­dä kas­tik­keen suo­raan tar­joi­lu­kul­hoon, jos­sa kan­nat pas­tan pöy­tään. Pil­ko valko­si­pu­li ja chi­li, lai­ta ne kul­hoon. Pu­ris­ta li­me­tin me­hu mu­kaan. Hal­kai­se avo­ka­dot ja pois­ta niis­tä ki­vet. Kuu­tioi avo­ka­do kuo­res­saan ja kai­ver­ra si­sus ruo­ka­lu­si­kan avulla kul­hoon. Hie­non­na yr­tit ja raas­ta juus­tot. Li­sää suo­la, pip­pu­ri, olii­viöl­jy, hie­non­ne­tut yr­tit, se­kä pe­co­ri­no- ja par­me­saa­ni­raas­te.

Pis­tä hom­ma se­kai­sin lu­si­kan avul­la, mais­ta. Kas­tik­kees­sa tu­lee ol­la tar­peek­si suo­laa, muu­ten lop­pu­tu­los on mau­ton.

Kei­tä spa­get­ti al den­te -kyp­syy­teen hy­vin suo­la­tus­sa ve­des­sä, ota tal­teen va­jaa de­si kei­tin­vet­tä. Va­lu­ta pas­ta lä­vi­kös­sä.

Lo­rau­ta osa kei­tin­ve­des­tä kas­tik­keen se­kaan, ja pyö­rit­te­le spa­get­ti kas­tik­keen kimp­puun.

Raas­ta pääl­le par­me­saa­nia ja rou­hi myl­lys­tä mus­ta­pip­pu­ria. Tar­joa he­ti.

 
Ja palan painikkeeksi pyöräytin taas myös leipää. :)





27.1.2013

Ja taas leipää...

Olen nyt todella innostunut tästä leivän teosta, kun sain kunnon koneen. En millään ole käsin jaksanut vaivata taikinaa ikinä riittävästi jolloinka siitä ei ole tullut hyvää vaan tinttaa. Koneen avustamana leivänleivonta on saanut aivan uudet ulottuvuudet ja nykyään teenkin leipää lähes joka toinen päivä.

 Nämä leivät, jotka nyt tein on valmistettu määrien osalta samalla ohjeella kuin nämä, mutta näistä tulikin aivan erityisen hyviä. Jostain syystä tulin laittaneeksi rasvaa 30g sijaan 1dl ja porkkana raastetta käytin hieman mikron kautta...ajatuksena, että se hieman kypsyy ja näin pehmenee. Nesteeksi käytin tuoremehua. Siirappia vähensin 1 ruokalusikalliseen, koska mehu itsessään on jo makeaa. Niin ja 1,5dl jauhoista korvasin ruishiutaleilla. Aivan mielettömän hyviä tuli! Mikään ei kyllä voita itsetehtyä leipää. Nam!


 
 

Suklaakakku

Olen todella vähän tehnyt suklaakakkuja ja tämänkin tein ihan kokeilu mielessä. Anoppi teki Jouluna yhteishyvän ohjeella aivan mielettömän hyvää kakkua, mutta minunhan täytyy aina soveltaa ja tehdä jokin oma kokeilu. Tällainen siitä tuli ja se oli kyllä varsin hyvää, mutta makeaa. No kerrankin riitti pieni siivu ;D


Pohjan tein Kinuskikissalta lainatulla ohjeella:

200g Voita
1,5 dl Sokeria
3 Munaa
2,5 dl Vehnäjauhoja
1,5dl Perunajauhoja
4 rkl Kaakaojauhetta
2 tl Leivinjauhetta
1,5 dl Maitoa

 Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n.1cm paksuiseksi kerrokseksi ja paista 200 asteessa 10-12min.

Itse askartelin pohjasta pyöreään vuokaan palaset mutta jos sopiva astia löytyy niin kasaus vaiheessa vain pohja puoliksi. Toinen pala pohjaksi, täytteet väliin ja jäljelle jäänyt pala päälle. Pohjapalat kostutin kaakaolla.

Väliin laitoin tällaisen täytteen mutta puolitettuna:

250g Maitosuklaata
200g Maustamatonta tuorejuustoa
4 dl Kermaa

Tein ihan pienen, pienen (2tl) tilkan TODELLA vahvaa kahvia (murukahvista) ja sekoitin senkin tähän joukkoon antamaan vähän makua. Se tulee tietysti sekoittaa joukkoon vasta kylmänä.

Kuorrutus:
200g Suklaata
0,75 dl Kermaa
25g Voita

Kiehauta kerma ja voi. Nosta kattila syrjään levyltä. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Levitä kuorrute kakulle.


Porkkanakakkua ja pullaa

Vieraille oli tänä viikonloppuna tarjolla porkkanakakkua ja pullaa. Pullista nyt vain sen verran, että onnistuin vihdoin saamaan aikaiseksi kelvollisen pitkopullan. Jostain syystä ne ovat aina lässähtäneet ja uskon, että vika on ollut liian vähäisessa vaivaamisessa. Nyt, kun kone hoitaa moisen puuhan puolestani niin tämäkin onnistui.

 
 
 

Tein porkkanakakkua tällaisella ohjeella:

Pohja:
2 Munaa
2 dl Sokeria
2 tl Vaniljasokeria
3 Porkkanaa
1 dl Öljyä
1 tl Kanelia
0,5 tl Leivinjauhetta
0,5 tl Ruokasoodaa
2 dl Vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi lisää porkkanaraaste ja öljy. Paista n.30min 175 asteessa. Anna kakun jäähtyä ja levitä kuorrutus. Itse teen tähän kuorrutteen aina tuplana.

Kuorrutus:
30g Voita
100g Philadelfia tuorejuustoa (tämä kyseinen juusto on koostumukseltaa paras eikä valu kuten muut)
1 tl Vaniljasokeria
2 dl Tomusokeria

Vatkaa voi vaahdoksi ja sekoita lopuksi kaikki aineet keskenään. Sitruunamehu tai raastettu sitruunankuori antaa mukavaa potkua, vaihtelua ja kirpeyttä tähän äkkimakeaan kuorrutteeseen.

 
 



22.1.2013

Onnistunut kokeilu muffinssien muodossa

En ole mikään suuri banaanin ystävä, mutta nyt sellaisia oli kaapissa 2 kpl ja vieläpä parhaat päivänsä nähneenä...tummuneina.Mietin josko tavoistani poiketen koittaisin hyödyntää sitä leivontaan. Ohje on Muffinssikirjasta ja alkuperäinen ohje oli Banaani-Toffeemuffinssit minulla siitä nyt muokkautui banaani-suklaa-mokkamuffinssi. Vaikkakin näissä siis oli banaania niin olivat silti aivan älyttömän hyviä eikä banaani ollut kuitenkaan vallitseva maku. Kaikki 3 makua (suklaa, banaani ja kahvi) mielestäni sopivat aivan täydellisesti yhteen.

4 1/2 dl Vehnäjauhoja
1 1/3 dl  Ruokokidesokeria (laitoin ihan tavallista sokeria)
2 tl Leivinjauhetta
100g Voita (käytin pullomargariinia)
2 tl Vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
2 Munaa
1 1/3 dl Maitoa
2 Kypsää banaania survottuna
(15 Kovaa kermakaramellia murskattuna) Minä laiton näiden sijaan pienen pätkän Mars patukasta :D

Kuorrute:
3,5 dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta
4 rkl vahvaa kahvia
50g voita tai margariinia

Alkuperäinen ohje menee näin:

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Siivilöi jauhot, sokeri ja leivinjauhe kulhoon. Sulta voi kattilassa, lisää vaniljasokeri joukoon ja sekoita. Vatkaa toisessa kulhossa munat ja lisää maito, sulatettu voi ja survotut banaanit. Kääntele joukkoon jauhoseos ja murskatut karamellit. Jaa taikina vuokiin ja paista n.20-25min. Tarjoa suklaajäätelön kanssa.

Minä tosin en jaksanut noin älyttömän montaa työvaihetta nyt yhden banaanin hävityksen takia tehdä, joten vatkasin munat ja sekoitin sen jälkeen siihen kaikki loput ainekset sen ihmeempiä lajittelematta ja ihan hyviä tuli. Ja koska kermakarkkeja nyt ei sattunut kaapista löytymään niin suklaa kyllä korvaa moisen puutteen vallan mainiosti. Piilotin muffinssien sisään pienen (no okei sellasen sopivan) pätkän kaapista löytyneistä Mars patukoista. Sitten vain vuokiin ja uuniin. Jäähtyneisiin muffinsseihin tein sitten ihan tuollaisen perus mokkapala kuorrutteen päälle.







10.1.2013

Vihdoinkin onnistuin!

Päätin vihdoin ottaa härkää sarvista ja selättää leipätaikinan. En jostain syystä ole ikinä saanut leivottua kunnolla nousseita leipiä. Kyllä ne ihan hyviä ovat olleet mutta eivät sellaisia, kuin olisin halunnut, mutta nyt! Tein taikinan juureen johon sen toki olen useasti muutenkin tehnyt, mutta nyt taisi kaikki osaset vain osua kohdalleen ja lopputulos oli toiveitteni mukainen. Ohjeen olen joskus ottanut jauhopussin kyljestä ja nyt muokkasin sitä mieleisekseni. Tämä leipä oli myös aamulla vielä aivan ihanaa ja pehmeää. Tähän tykästyi kaikki meillä ja silloin sen voidaan todella katsoa onnistuneen.


Juuri:
2 dl Vettä
3 dl Appelsiinimehua
2 rkl Siirappia
1 pss Kuivahiivaa
6 dl Hiivaleipäjauhoja

Lämmitetään vesi kädenlämpöiseksi. Liuotetaan hiiva nesteeseen. Lisää siirappi,  6 dl hiivaleipäjauhoja ja sekoita. Anna taikinajuuren käydä  n.30 min niin, että se alkaa kuplia. Jos haluat enemmän makua taikinaan niin anna juuren tekeytyä pidempään viileässä esim. jääkaapissa.

Nesteeksihän käy vaikka pelkästään tuo vesi mutta olen aina käyttänyt maitoa tai vettä ja toivoin mehun antavan lisää makua. Appelsiini oli kuitenkin mielestäni leipää ajatellessani voimakas maku niin en uskaltanut koko 5dl laittaa mehua. Sen olisi kuitenkin voinut tehdä sillä lopputuloksessa tuo mehu ei todellakaan maistunut vaan antoi vaan selkeästi taikinaan makua muttei suinkaan vahvaa appelsiinin makua mikä siis oli pelkoni.

Taikina:
2 tl Suolaa
30 g Juoksevaa margariinia (tai öljyä)
n.8 dl Hiivaleipäjauhoja
3 dl Porkkanaraastetta

Käymisen jälkeen lisätään juuritaikinaan suola, rasva, raaste ja vaivaa sekaan jauhoja niin, että taikinasta tulee hyvin leipoutuva. Leivotaan taikina heti alustuksen jälkeen haluttuun muotoon (leipä tai sämpylä) ja laitetaan pellille kohoamaan.  Kohotetaan leivät kaksinkertaisiksi liinalla peitettynä...käytännössä kohotin näitä n.30 min. Sämpylät paistetaan uunin keskitasolla 225 asteessa n.10-15min ja leivät uunin alatasolla 200 asteessa n.20-25min.


 
 




9.1.2013

Paholaisenkakku

Tämä kakku on aivan älyttömän helppo tehdä sillä aineet vain sekoitetaan keskenään ja laitetaan vuokaan. Mieheni, joka siis on äärettömän tykästynyt tiikerikakkuun pitikin tästä yllättäen vielä enemmän. Tämä kakku on normaaleja kuivakakkuja huomattavasti kosteampi mikä tekee siitä herkullisen ja sen helppous houkuttaa tekemään. Älä anna tylsän ulkonäön hämätä. Tämän helpompaa kakkua saa todellakin hakea ja se on vieläpä ihan hyvää.




3,5 dl Sokeria (minä tosin laitoin vain 3dl koska lisäsin ohjeesta poiketen suklaata)
5 dl Vehnäjauhoja (korvasin 2 dl spelttijauhoilla)
1 tl Vaniljasokeria
1/2 tl Suolaa
1 tl Soodaa
2 Munaa
4 rkl Omenasosetta tai hilloa
2 rkl Tummaa kaakaojauhetta
(50 g Suklaata)
200 g Sulatettua voita tai margariinia
2 dl Kermaviiliä, kermaa tai maitoa (minä laitoin kaapissa olleen vaniljarahkan ja joskus on jogurttiakin tullut laitettua)

Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja paista 2l vetoisessa vuoassa 180 asteessa n.1h.

Tämä kakku on siitä hauska, että sitä voi varioida mielensä mukaan. Kermaviilin sijaan olen tosiaan useasti laittanut kermaa, jogurttia tai rahkaa...ei sen niin väliä, kunhan aineiden määrät täsmää kutakuinkin...eikä sekään ihan niin justiin. :) Suklaarouhe antaa myös kivasti makua ja vaihtelua. Se ei siis itsessään kuulu ohjeeseen,mutta koska tungen sitä tiikerikakkuun ja suklaa nyt yksinkertaisesti on hyvää niin laitoin sitä myös tähän.




8.1.2013

Synttäreitä...

Tällainen...tai oikeastaan monta muutakin on jäänyt laittamatta, kun on unohtunut kuvata ne. Tällaisen kakun tein kuitenkin taannoin ystäväni tytölle, joka kovasti tykkää koruista ja kauniista jutuista muutenkin. Samalla tuli hieman kokeiltua tuota maalaamista, joka onkin sitten täysin uusi aluevaltaus.



2.1.2013

Jälkiruokakakkua

Minulta tilattiin uudenvuoden aatoksi jälkiruokakakkua. Se ei saanut olla suklaata vaan toivottiin jotakin raikasta. Lopputuloksena oli sitten tällainen Karpalo-kinuskikakku. Normaalistihan näissä on keksi pohja, mutta koska en itse pidä sellaisesta erityisesti ja halusin kakkuun keveän tunnelman päädyin tekemään pohjan ihan kääretorttupohjasta ohrakkaalla (johon ohje löytyy ohrakas purkin kyljestä), josta mielestäni tulee muuten ihan mielettömän hyvä ja pehmeä.

Moussen tein tällaisella ohjeella:

2,5dl Kermaa
200g Vaniljarahkaa
300g Karpaloita
2dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
4 liivatetta

Laitetaan liivatteet pehmenemään kylmään veteen ja sillä aikaa vatkataan kerma, johon sekoitetaan rahka sekä soseutetut karpalot. Minä laitoin soseutetut karpalot vielä siivilän läpi, jotta sain mahdollisimman hienoa survosta. Tämän jälkeen tuota tomusokeria sitten oman maun ja marjojen happamuuden mukaan. Tässä kakussa halusin ihan tarkoituksella jättää marjojen happamuuden vielä selvästi maistuvaksi peittämättä sitä täysin sokerin makeudella, jotta sitten kinuski täydentäisi tuon kokonaisuuden makeudellaan ja liitto olisi täydellinen. Puristetaan liivatteista vesi pois ja sulatetaan ne tilkkaan kiehautettua vettä (minä laitoin sekamehua). Annetaan jäähtyä ja lisätään sitten ohuena nauhana seoksen joukkoon.

Päälle tuli kinuskikiille, johon ohjeen hain Kinuskikissalta ja se löytyy täältä.

Lopuksi vielä (anteeksi jälleen) huono kuva lopputuloksesta, kun en kiireessä ehtinyt kuvailla. Tarkoitus oli tehdä pintaan koristeen suklaalla spritsaten, mutta sekin on jäänyt vähemmälle harjoittelulle ja päätin laittaa pintaan tällaiset koristeet, jotta lopputulos olisi mahdollisimman siisti.

 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Aleksanterinleivokset

Hieman huono kuva eikä paras palanenkaan. Tein ensimmäistä kertaa näitä leivoksia sillä jostain syystä oletin niiden olevan vaikea tekoisia, mutta eipä juuri simppelimpää ole. Pelkän omenahillon sijaan laitoin puolet vadelma- ja puolet omenahilloa. Tuli todella hyvää. Leivokset tein ohjeella, joka löytyy tästä mutta sen verran varoituksen sanana, että annos tällä ohjeella on ihan huisan suuri (2 peltiä). Itse puolitin ja riitti mukavasti meille kaikille 7 syöjälle. Ovat kuitenkin sen verran makeita, että ei niitä niin montaa palaa kerralla ahmaise.

Kasaaminenkin oli helppoa, kun halkaisin valmiin pohjan heti uunista tultua keskeltä kahtia. Levitin toiselle puolikkaalle hillot ja leivinpaperin avulla vain kippasin vieressä köllöttelevän toisen pohjanpuolikkaan hillotetun version päälle.